Kallion kävelyfestivaali

Näissä maisemissa kaksi vakavaa poikaa kantoi enkelityttöä. Itse Töölönjoen uoma on lahden pohjukan ruovikkoalueella, se ei näy kuvassa. (JS).

Enkeli haavoittui Kalliossa

Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä

Yksi Helsingin suosituimmista kävelyreiteistä on Töölönlahtea kiertävä kävelytie. Mutta moniko kulkija tiedostaa astuvansa erään kaikkien tunnetuimman ja riipaisevimman maalauksen pensselin vetoihin astellessaan polkua Linnunlaulun puoleisella rannalla.

Suurin piirtein siinä missä Kallion ja Töölön raja kohtaavat Töölönlahdella, nähtiin keväällä 1903 rantapolulla muun mies, joka katseli mietteliäänä rantoja ja otti maisemista valokuvia. Mies oli taidemaalari Hugo Simberg.

Simberg oli sairastunut marraskuussa 1902. Hän joutui Diakonissalaitoksen sairaalaan, jossa hänelle diagnosoitiin maanis-depressiivisyyttä sekä ajoittaisia näkö- ja kuulohallusinaatioita. Kun kevät sitten koitti, taiteilija tunsi itsenä viimein toipuneeksi. Hän aloitti kävelyretket sairaalasta ja usein ne suuntautuvat laitoksen lähellä olevan Töölönlahden rannoille.

Töölönlahden vehmaisiin maisemiin oli ryhdytty sijoittaman 1800-luvunlopulla erilaisia hoitokoteja ja sairaaloita kuten Sokeainkoulu, ”koti sokeille tytöille”, Diakonissalaitos ja raajarikkojen hoitola. ”Koko alue oli saanut eräänlaisen ihmisystävällisen luonteen", kuvaili paikasta Helsingin rahatoimikamarin esitys vuonna 1895.

Simberg ei voinut olla näkemättä kun lahden rannoilla kulki muun muassa sokeita tyttöjä oppaiden saattamana tai työnettiin raajarikkoja pyörätuoleissa. Taiteilija silmät rekisteröivät myös elämänsä keväässä olevia nuorukaisia, jotka saattoivat ojentaa, kenties auttavan kätensä jollekin apua tarvitsevalle neitokaiselle.

Tervehtyvä taiteilija alkoi saada luomisvoimansa takaisin. Ennen kaikkea häntä lahden rannoilla inspiroi lahden pohjukassa olevan Töölönjoen suistoalue. Sieltä Simberg otti valokuvia ja luonnosteli piirustuslehtiöönsä piirroksia.

Kesällä Simberg oli jo tervehtynyt ja palasi suvun kesäpaikkaan Niemenlautalle Viipurinlahden rannalle. Jo edellisenä vuonna hän oli luonnostellut erästä maalausta. Uutta inspiraatiota tähän työhön  toivat nyt valokuvat ja piirrokset Töölönlahden rannoilta ja Hugo alkoi viimeistellä maalausta.

Syyskuussa 1903 Simberg toi kahdeksan maalausta Suomen Taiteilijain näyttelyyn Ateneumiin. Yksi maalaus hätkähdytti ja suorastaan salpasi hengityksen. Pelkistetyssä maalauksessa kaksi totista poikaa kantaa enkelityttöä paareilla halki aution maiseman. Maalauksen nimen taiteilija oli merkinnyt vain pitkällä ajatusviivalla.

 Myöhemmin taulu sai nimen ”Haavoittunut enkeli”. Seuraavana keväänä Simberg asetti maalauksen Suomen Taideyhdistyksen kevätnäyttelyn valtionpalkintokilpailuun - ja se voitti henkilömaalauksen sarjan.

Simberg maalasi vuosina 1905-06 Tampereen tuomikirkon freskot. Niistä löytyy myös enkelimaalaus ja siinä versiossa lahden maisemat on vieläkin tunnistettavammat: lahden takaa siintää Töölön sokeritehtaan siluetti. 

Vuonna 2006 Ateneumin järjestämän Maamme Taulu -äänestyksen voittanutta maalausta on tulkittu monin tavoin. Itse Simberg ei selitellyt maalaustaan koskaan, vaikka monet sitä häneltä tivasivat: ”Mitä enkelille oli tapahtunut, mihin häntä vietiin, keitä pojat ovat, mistä ylipäätään oli kyse”. 

Jo Simbergin aikoina vaatimaton Töölönjoki on tänään entistäkin vaatimattomampi, mutta maisema on vielä tunnistettavissa samaksi, jolloin rannoilla samoili taiteilija, jonka sielu oli haavoittunut.

Linnunlauluntie.

Juhani Styrman

PS: Töölönjoen suisto on ollut lähes Töölönlahden pojukassa ja sen jäänteet ovat vaikeasti havaittavissa ruovikosta nykyään. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä purouoma on todennäköisesti nykyisen Helsinginkadun paikalla kulkeneen puron jäänteitä.

Neiti melankolikko – oletan?

Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä

Vuonna 1910 valmistui Mannerheimintien varrelle Osakuntatalo, joka nykyään tunnetaan Uutena ylioppilastalona. Arkkitehtien Armas Lindgren ja Wivi Lönnin suunittelman rakennuksen Ylioppilasaukiolle suuntautuvan pääsisäänkäynnin yläpuolella on neljä veistosta. Monet tietävät, että ne kuvaavat antiikin ajan teoriaa neljästä luonteenpiirteestä: melankolikko, sangviinikko, flegmaatikko ja koleerikko, myös persoonallisuustyypistä puhutaan.

Mutta kuka on kuka näistä hahmoista? Patsaat eivät puhu, niinpä on syytä kaivaa tieto jostain muusta lähteestä. Luonteenpiirteiden luojana pidetään antiikin ajan lääkäriä Hippokratesta, jota myös kutsutaan länsimaisen lääketieteen isäksi. Nämä neljä hahmoa ovat päätyneet myös Tarot-korttien kuvastoon.

Netistä löytyvä sivusto ”eliitinesoteerisetsymbolit” etsii patsaissa esiintyviä hahmoja juuri Tarot-korteista: ”Melankolikko, sangviinikko, flegmaatikko ja koleerikko edustavat tarotin pienen arkanan neljää maata: lantit, miekat, sauvat ja maljat”.

Kortteja ja patsaita vertaamalla paljastuu, että patsaista toinen oikealta, miekkaa pitelevä on Sangviinikko. Hänen vieressä oikealla on puolestaan koleerikko (sauva kädessä). Vaikeammin tunnistettavia ovat puolestaan reunimmaiset hahmot.

Eliitinesoteerisetsymbolit-sivusto ratkaisee arvoituksen. Oikean puoleinen hahmo on flegmaatikko. Vasemman puoleinen patsas sivuston näkemyksen mukaan on melankolikko. Ratkaisu piilee pentagrammin ja ruusun välisessä yhteydessä: ”Patsaalla on käsissään ruusuja. Esimerkiksi Tudor-ruusu, esitetään viisilehtisenä tai "viisikulmaisena" ruusuna, mikä symboloi pentagrammia. Lanttien kiekoissa on aina pentagrammi”, Eliitinesoteerisetsymbolit sivusto toteaa.

Tämän, kiehtovan, tulkintojen aarrearkku patsaskokoelman, Uuden ylioppilastalona pääsisäänkäynnin ylle on veistänyt mikkeliläislähtöinen kuvanveistäjä Johannes Haapasalo.

Sitten vielä kysymys mikä olet näistä luonteenpiirteestä? Sangviinikko on valloittava ja seurallinen. Jos olet vahva ja rohkea, olet silloin koleerikko. Jos sinua on luonnehdittu sanoilla ”pidetty ja tasapainoinen”, olet selvästi flegmaatikko. Joukossamme saattaa olla syvällisiä ja lahjakkaita, heistä ei voi erehtyä - melankolikkoja ovat. Sangviinikon ja melankolikon tunnistaa myös siitä, että ovat taipuvaisimpia itkemään.

Uusi Ylioppilastalo, Mannerheimintie 5

Juhani Styrman

Lähde: Eliitin Esoteeriset Symbolit

Wivi ilonpilaaja

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Kaikkihan tietävät, kuinka kivaa on liukua pitkin porraskaidetta - ainakin tietyssä iässä, ikonisin hahmo on tietenkin tässä harrastuksessa ruotsalainen Peppi Pitkätossu.

 Varsinkin koulusuunnittelussa kaideratkaisut ovat askarruttaneet aina. Kysymys on kaiteen maali- ja lakkapintojen kulumisessa sekä housunpersaus kankaan kestävyydestä - no joo - kyllä se ykkösprioriteetti on se turvallisuus. Monissa kouluhistorian ensimmäisissä kouluissa tähän kysymykseen puututtiin vasta onnettomuuksien jälkeen, kun vauhdilla kaidetta pitkin tullut koulupoika täräytti päin rappuja kiipeävää naislehtoria – esimerkiksi.

Arkkitehti Wivi Lönn sai 1900-luvun alussa tehtäväkseen suunnitella Hanna Rothmanin perustamalle kansanlastentarhalle uuden toimitalon Helsinginkadulle. Talo sai nimekseen Ebeneser, jugend-tyylin mukaisesti taloa kuorruttaa sisältä ja ulkoa tyylille ominainen koristelu. Se ulottuu lähes jokaiseen yksityiskohtaan, muun muassa talon pääportaikkoon. Sinne arkkitehti väännätti sepillä porraskaiteiden yläpuolelle kääntyvät takorautaiset kasvia tai vesipisaraa muistuttavat koristeet. Mutta- hä hä hää – Wivillä oli muukin taka-ajatus: ”Minun suunnitteleman talon porraskaiteen lakkapintaa, että vintiöt pilaa liukumäkenä”.

Vaikka Wivi veikin peppi pitkätossumaisen kaidelaskettelu mahdollisuuden, niin Ebenser-talo ei ole ankeuden tyyssija, sillä talo kätkee sisälleen ihastuttavan Lastentarhamuseon, jonka motto on ”täällä saa leikkiä”. Museon esinekokoelma kostuu lastentarhoissa käytössä olleista leluista ja ”työkasvatuksen toteuttamiseen” tarkoitetuista välineistä, joiden toimivuutta saa museossa kokeilla.

Olivia Mathilda (Wivi) Lönn oli puolestaan jugend aikakauden merkittävimpiä arkkitehtejä, jopa aivan maailmanlaajuisesti. Hänen merkitystä korostaa se, että Lönn oli ensimmäinen suomalainen naisarkkitehti, jolla oli oman arkkitehtitoimisto. Ebenser on, useissa arkkitehtuurikilpailuissa palkitun, arkkitehdin ainut itsenäinen työ Helsingissä, tosin Uudessa ylioppilastalossa (teki yhdessä Armas Lindgrenin kanssa) näkyy vahvasti Lönnin kädenjälki.

Kun astut Ebenserin portissa pihalle, kannattaa nostaa katse kohti talon katon rajaa, kauniisti kaareilevan räystäslinjan alapuolella on kuvasarja, joka kuvaa lapsien leikkejä 1900-luvun alussa, kuvasarja  on Wivin suunnittelema. Porraskaidelaskettelua ei siinä esiinny.

Ebenser, Lastentarhamuseo, Helsinginkatu 3-5. Museo avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12-19. Ryhmille sopimuksen mukaan. Pääsymaksu:aikuiset 5 €, (pääsee museokortilla), Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Juhani Styrman

Sodanmuistoja katukuvassa

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Keskiviikkoaamu 9.7.1941 valkeni Helsingissä aurinkoisena, elettiin Suomen osalta toisenmaailman sodan, niin sanotun välirauhakesän aikoja. Kesää oli kuitenkin värittänyt neuvostokoneiden vierailut Helsingin yllä. Noiden vierailujen tarkoitus oli ollut lähinnä tiedustelu ja pelottelu toiminta.

Heinäkuisena aamuna 1941 kantakaupungin ylle ilmestyi taas neuvostokonelaivue. Yllättäen koneet suuntasivat itäisen kantakaupungin Kallion ja Alppiharjun asuinkortteleiden ylle ja avasivat pommiluukut. Silmittömältä näyttäneen pommituksen tuhot olivat huomattavat; kivitalojen osia sortui ja puutaloja syttyi tuleen. Ihmiset yrittivät epätoivoisesti pelastaa omaisuuttaan kaduille.

Seuraavan päivän Helsingin Sanomat kuvasivat näkymiä: ”Heinäkuun kirkas aurinko paljastaa mitä räikeimmin sen hävityksen, jonka työläisten ihannevaltakunnaksi julistautuneesta vihollismaasta saapuneet murhanlentäjät ovat aamuyöllä kohdistaneet pääkaupunkimme työväestön kaupunginosaan. Hävityksen keskellä kulkeva huomioitsija terästää katseensa yhä uudelleen ja uudelleen, tarkkailee joka suuntaan, mutta turhaan: hän ei löydä lähitienoillakaan yhtään ainoaa pommituskohdetta, jota mitenkään voisi kutsua sotilaalliseksi.”

Talot ovat korjattu ja vainajat lepäävät haudoissaan. Mutta tarkkaavainen kadulla kulkija saattaa löytää vieläkin sodan jälkiä katukuvasta. Yksi heinäkuisen aamun 1941 pommeista iskeytyi Agricolankadun ja Pengerkadun kivipengerrykseen. Pengerrys on korjattu, mutta pommista lähteneiden sirpaleiden jättämät arvet ovat havaittavissa vielä kadun toisella puolella olevan silloisen Helsingin teknillisen oppilaitoksen kivijalasta.

Väestönsuojeluraportin mukaan koko Helsingissä kuoli heinäkuun iskuissa 24 henkeä ja haavoittui 60.

Agricolankatu 1-3.

Juhani Styrman

Kaupunkilaiset ovat tulleet ihmettelemään itäisen naapurin heinäkuisen vierailun jälkiä kesällä 1941 Agricolankadulle. Taustalla näkyy pommin aiheuttaman sirpaleryöpyn jälkiä Teollisuuskoulun seinässä.(Kuva: Saima Lappalainen / Helsingin kaupunginmuseo, 1941).

Pommien sirpalesateesta ja sen vaarallisuudesta muistuttaa vielä ruhjeet entisen Teollisuuskoulun (myöhemmin teknillinen opisto),Agricolankatu 1-3 graniittisessa kivijalassa. (JS).********************************************************************************************************************************

Salakuva veistoksessa

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Taiteilijat kätkevät on monesti teoksiinsa salaperäisiä yksityiskohtia tai piiloviestejä, joita katsoja ei ensinäkemältä huomaa. Myös kuvanveistäjät ovat sitä samaa harrastaneet.

Helsingin yhdessä kuuluisimmassa julkisessa veistoksessa, Eino Leinon patsaassa on ehkäpä kuuluisin sellainen. Kuvanveistäjä Lauri Leppänen sujautti Leinon kouraan kolikon. Idea siihen kuvanveistäjä sai tiettävästi Leinon sanonnasta: ”En ole köyhä niin kauan kun on markka kourassa”. 

Monesti salaperäisillä yksityiskohdilla ei sen suurempaa merkitystä ole kuin se, että on taiteilijan jekku ”huomaako kukaan”. Kuvanveistäjä Kari Juva saattoi sellaisen piilokuvan muotoilla vuonna 1985 paljastettuun Väinö Tannerin muistomerkkiin ”Tannerin portti”. Tai ehkäpä se sittenkin viestittää jotain?

Maassivinen, rosoinen pronssiin valettu veistos kuvaa Tannerin merkitystä vahvana valtio- ja työväenliikkeen voimamiehenä ja samalla se kertoo osuustoiminnan joukkovoimasta. Tämän voi tulkita teoksen symboliikasta.

Teoksen takana löytyy pieni yksityiskohta, joka poikkeaa veistoksen pintakuvioinnista. Juva on taiteillut pienen lehtimäisen kasvikuvion patsaan takasivulle. Onko se viittaus Elannon logoon ”Elannon kukka”? Elannon kuuluisassa logossa oli aikoinaan kukka, johon oli lentänyt mehiläinen.

Kuvanveistäjä Kari Juvan (1939 – 2014) taiteesta on sanottu: ” hänen tuotantoa leimaa pehmeän plastillinen ja taitava liikkeen kuvaus”, tosin Tannerin portti on erilaisten muotoihanteiden ilmentymä.

Väinö Tanner (1881 – 1966) oli puolestaan kansanedustaja, moninkertainen ministeri ja Suomen ensimmäisen vasemmistohallituksen pääministeri. Hän oli myös Osuusliike Elannon toimitusjohtaja ja sen suuruuden luoja.

Tannerin portti, Hämeentie 11.

Juhani Styrman

Kansallismaisema Sörkan laitakadulla

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Kansallismaisemalla ei ole tarkkaa määritelmää. Kansallismaisema voi olla esimerkiksi näkymä, joka tunnetaan laajasti. Lisäksi siitä todetaan: ”Kansallismaisemaa (kulttuurimaisema) voi tarkastella esimerkiksi alueellisena, visuaalisena, kokemuksellisena tai historiallisena kokonaisuutena.”

Tähän määritelmään sopiva maisema löytyy Sörnäisten kaupunginosasta, osoitteesta Pääskylänrinne 3. Tämän ikonisen näkymän ovat nähneet miljoonat ihmiset ympäri maapalloa. Kyse on pysäyttävästä kohtauksesta Aki Kaurismäen elokuvassa ”Mies vailla menneisyyttä” (2002).

Kaurismäen mestariteoksen tarina on tuttu. Elokuva kertoo muistinsa menettävästä miehestä, joka rakentaa elämäänsä uudestaan köyhälistön parissa. Elokuvan keskeisiksi kuvauspaikoiksi valikoitui silloinen Sörnäisten satama-alue ja Kyläsaaren rantojen joutomaat.

Mies vailla menneisyyttä on myös rakkaustarina. Elokuvassa mies (M) (Markku Peltola) ihastuu auttajaansa pelastusarmeijan työntekijään Irmaan ( Kati Outinen). Heidän tuttavuus syvenee, kun M tapaa ”sattumalta” Irman Pelastusarmeijan kirpputorin ovella.

Elokuvassa tuo kohtaus on elokuvan tarinan osalta käänteen tekevä ja myös yksi vaikuttavimmista. Näkymä on pysäyttävä; kaksi elämässään hapuilevaa ihmistä pimenevässä syysillassa.

Kuvan asetelma on suorastaan maalauksellinen, hahmojen lisäksi kuvassa on vahvoja yksityiskohtia: Pyöreä ikkuna ja lohjennut graniitti portaalissa sitovat kokonaisuuden mieliin painuvaksi.

Näkymä tallentui Kaurismäen elokuvaan 20 vuotta sitten. Sama asetelma on edelleen tunnistettavissa samoista yksityiskohdista kuin elokuvan kuvausten aikaan.

Pääskylänrinteen maisemissa kuvattiin myös kaksi muuta kohtausta Mies vailla menneisyyttä -elokuvaan. Kohtaus jossa Baarin pitäjä (Anneli Sauli) tarjoaa lounaan M:lle (silloinen Alman saluuna) sekä kohtaus jossa Irma tulee kioskista (Vilhonvuorenkatu 7).

Pääskylänrinne 3:n rakennutti osuusliike Elanto vuonna 1933. Samassa tilassa, jossa elokuvan aikaan sijaitsi kirpputori, oli tuolloin Elannon arkinen Kansanravintola.

Kuvat (alla) Pääskylänrinne 3 - vuonna 2001 ja 2021.

Juhani Styrman

Kiven tarina Kalliossa

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Vuonna 1929 valmistui Hanna Castrénin perustaman Kallion oppikoulun uusi ja ajanmukainen koulurakennus Porthaninkadun varrelle. Saman tien koulun oppilaat ottivat luontevasti haltuun kadun toisella puolella olevan kallioalueen.

Väinö Kanniston ottamassa kuvassa (alla) on sotavuodet juuri päättyneet. Kuvasta voi nähdä, että taustalla olevan Agricolankatu 5 julkisivusta on jo pommisirpaleiden haavat rapattu umpeen. Myös viereinen Kallion oppikoulu on täydessä toiminnassa ja oppilaita on tullut kuvaamataidon tunnilla piirämään Kallion kirjaston takana sijaitsevan tyhjän tontin kalliolle.

Vuosikymmenet ovat vierineet ja sukupovet ovat vaihtuneet, mutta samainen paikka on säilyttänyt suosionsa (kuva 2). Kallion muoto, uurteineen, on täysin sama vielä kesällä 2021, kuin 1940-luvulla. Ainut muutos on, että kalliokukkulaa koristaa kuvaveistäjä Raimo Utriaisen suunnittelema Arvo ”Stadin-Arska” Turtiaisen muistomerkki, joka siihen pystytettiin 1990.

Keväällä 1962 Kallion oppikoulussa painoi valkolakin päähänsä muuan Tarja Halonen. Tarja tiedettiin tunnollisena oppilaana, on mitä todennäköisintä, että hänkin istui aikoinaan välitunnilla koulukirja kädessä puiston kalliolla, tai piirteli piirrustustunnilla kaupunkinäkymiä.

Arkkitehti Väinö Vähäkallion piirtämä Kallion oppikoulu seisoo myös edelleen samalla paikalla ja jatkaa kouluna. Nimi on vain vaihtunut Kallion lukioksi ja saanut nimeensä lisäliitteen ilmaisutaidon lukio.

Nykyään äärimmäisen suosittu bilepuisto sai nimensä vuonna 1963, silloin se sai nimeksi Matti Heleniuksen puisto. Näin haluttiin muistaa miestä, joka teki elämäntyönsä suomalaisen raittiuskasvatuksen parissa.

Matti Heleniuksen puisto, Porthanin­katu.

Juhani Styrman

Arkkitehtien silmänisku Töölössä

(Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.)

Arkkitehtien silmänisku Töölössä Tarkkasilmäisimmät katukävelijät ovat saattaneet huomata pienen yhtäläisyyden Lasipalatsin ja Vänrikki Stoolin katu 13 b:n välillä. Tämän pienen detaljin taustalla on kolme arkkitehtiopiskelijaa.

Kun sisällissodassa tuhoutuneen Turun kasarmin jäänteet purettiin vaiheittain Mannerheimintien varrelta, pääsivät nuoret arkkitehtiopiskelijat Viljo Revell, Heimo Riihimäki ja Niilo Kokko toteuttamaan unelmansa funktionaalisesta rakennuksesta, jossa yhdistyisivät vapaa-aika ja liiketoiminta.

Työn saamista auttoi se, että nuorukaiset olivat jo ennen rakennusvaihetta ottaneet aktiivisesti kantaa alueen asemakaavaehdotukseen. Kolmikko päätti pannan parastaan, kun siihen nyt oli mahdollisuus.

Rakennuksesta tehtiin kokonaistaideteos, jonka huolelliseen suunnitteluun ja toteutukseen osallistui nimekkäitä taiteilijoita ja muotoilijoita. Arkkitehtilahjakkuuksien intoa ei laimentanut edes tieto siitä, että rakennuksesta tulisi väliaikainen. Vuonna 1936 valmistunut, Lasipalatsin nimen saanut tyylipuhdas funkkisrakennus oli tarkoitettu lähinnä tulevia Olympiakisoja varten.

Kuin ihmeen kaupalla Lasipalatsi kuitenkin säilyi ja se on tänään Helsingin keskustan hienoin esimerkki funkkis-arkkitehtuurista ja rakennus on nykyään suojeltu.

Nuoret arkkitehdit eivät olleet kuitenkaan suunnittelutöissä ensimmäistä kertaa suunnitellessaan Lasipalatsia. Viljo Revell ja Heimo Riihimäki olivat ehtineet muun muassa piirtää vuotta aikaisemmin talon parin korttelin päähän Vänrikki Stoolin kadulle Töölöön.

Kun Lasipalatsin elokuvateatterin Rexin poistumisovien yläpuolelle piti suunnitella lippa. Niin pojat muistivat Vänrikki Stoolin katu 13 B:n räystään muodon ”mitä jos tehdään samanlainen Lasipalatsiinkin”. Niin tehtiin, ikään kuin pienenä arkkitehtuurijekkuna: ”huomaako kukaan?”. Molemmat yksityiskohdat ovat edelleen olemassa – täysin alkuperäisessä asussa. Viljo Revell, Heimo Riihimäki sekä Niilo Kokko tekivät menestyksekkäät urat arkkitehtinä.

Juhani Styrman

KUVAT (alla) Vänrikki Stoolin katu 13 B. Bio Rexin poistumisovet Lasipalatsin aukion puolella.

***********************************************************************************************

Arkkitehti Kerttu Rytkönen piirisi sairaanhoitaja siskoilleen komean sairaalan (JS).

Terveyttä helsinkiläisille Pielaveden naisilta

Vuonna 1929 valmistui Kaivopuistoon, Kalliolinnantielle Salus-sairaala. Sairaalan latinankielinen nimi viittaa terveyteen, pelastukseen ja olemassaoloon. Se oli kahden Pielavedeltä lähtöisin olevien sairaanhoitaja sisarusten Maria ja Ida Rytkösen perustama yksityissairaala. Sairaalarakennuksen siskoksille piirisi heidän pikkusisko Kerttu, joka oli valmistunut arkkitehdiksi vuonna 1921, yhtenä ensimmäisistä naisarkkitehdeistä Suomessa.

Jo ennen Salus-sairaalaa Marialla ja Idalla oli vuosienkokemus oman sairaalan pyörittämisestä. Se oli alkanut vuonna 1901 kun sisarukset perustivat sairaalakodin Annankadulle. Sairaala toiminta tarvitsi uusia ja parempia tiloja, niinpä sairaala muutti 1903 Kapteeninkadulle. Vuonna 1912 Rytkösen sisarukset saivat uudet toimitilat Eirasta, kun liikemies ja mesenaatti Uno Staudinger rahoitti ja rakennutti sisaruksille nykyaikaisen sairaalan, joka oli nimetty Ensi-sairaalaksi Staudingerin pariskunnan esikoistyttären Ensin mukaan. Sairaala toimi lähinnä synnytyssairaalana.

Ajatus ihan omasta sairaalasta alkoi kypsyä, kun Kerttu-sisko oli valmistunut arkkitehdiksi ja esitteli siskoilleen vuonna 1921 diplomityönään piirtämänsä sairaalarakennuksen piirrustukset. Vuonna 1928 Maria ja Ida ostivat sairaalalle tontin Kaivopuistosta ja seuravana vuonna sisarusten unelma oli totta, kun Kertun piirtämä komea sairaalarakennus oli valmis.

Sairaalassa oli 35 potilashuonetta ja 58 sairaspaikkaa. Osastoja oli kolme: sisätautien ja kirurgian sekä synnytysten ja naistentautien osastot. Uusklassismia (20-luvun klassisismi) edustavan talon katolla oli vielä upea kattoterassi, josta potilaat saattoivat ihailla merinäköalaa.

Vuonna 1934 sairaala hankki  taiteilija Emil Cedercreutzilta koira-veistoksen sairaalan edustalle. Impressionistisena kuvanveistäjänä menestynyt Cedercreutz tunnetaan myös siluettikuvistaan.

Rytköset lahjoittivat Saluksen-rakennuksen ja siinä tapahtuneen sairaalatoiminnan Jenny ja Antti Wihurin rahastolle vuonna 1944. Sairaalla toiminta jatkui aina vuoteen 1983 saakka. Nykyään talossa toimii erilaisia säätiöitä ja instituutteja yhdessä Wihurin rahaston kanssa.

Salus-talo, Kalliolinnantie 4.

Juhani Styrman

(Alla kuvia: Salus-talosta)

Talo kortteli 101. kiilamaisessa kärjessä

Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.

Selim A. Lindqvist aloitti arkkitehtiopiskelut jo 16 vuotiaana ja valmistui arkkitehdiksi syksyllä 1888, hän oli tuolloin 21 vuotias. Opintojen ohella nuori Selim teki jo arkkitehdin töitä. Kesällä 1888 ”viittä vaille arkkitehti” sai tehtäväkseen suunnitella Ullanlinnassa olevan telakka-alueen kiilamaisen korttelin no 101. kärkeen talon.

Lindqvist piirsi tontille nelikerroksisen asuintalon, jossa jokaisessa kerroksessa oli yksi asunto kerrosta kohti. Kapenevan rakennuksen päätyyn tuli komeat salongit, joka kerrokseen.

Lindqvist muutti perheineen asumaan taloon vuonna 1906, jolloin hän rakennutti itselleen ullakolle kattoikkunoilla varustetun ateljee- ja toimistohuoneen.

Vuonna 1936 tehtiin talon osalta muutossuunnitelma, joka muutti talon ulkonäön totaalisesti. Arkkitehti Max Frelander korotti taloa kolmella kerroksella. Talo sai nykyisen silmiin pistävän muotonsa kun kapeaan kärkeen tehtiin pyöristetty täydennys. Katolle tuli vielä katettu kattoterassi. Kattoterassin vaiheet herättivät 1950-luvulla keskustelua, se lasitettiin luvatta. Terassia ei enää ole, se liitettiin 2000-luvulla osaksi ullakkoasuntoja.

Talon muutos on herättänyt keskustelua, lähinnä kiitettävässä mielessä: ”arkkitehti-ideologiat sulautuvat toisiinsa mutkattoman luontevasti". Tällä viitataan kahden eri arkkitehtuurityylin uusrenessanssi ja funktionalismin yhteen sovittamisella. Toisaalta kritiikkiäkin on kuultu: "merkittävän arkkitehdin ( Lindqvist) teoksen muuttaminen tunnistamattomaksi on taidehistorian ja rakennussuojelun arvostuksia hämmentävä, varsinkin jos muokkaaja ei ole arvostettu arkkitehti”.

Selim A. Lindqvist ehti nähdä nuoruutensa työn muodonmuutoksen. Hän kuoli talvisotaa edeltävänä keväänä 1939. 

Juhani Styrman

(Lähteitä: Kolmas Helsinki; Juha Ilonen (AtlasArt), Arkkitehti Selim A. Lindqvist ; Asko Salokorpi (RAK).

Alla kuvat: Rakennuksen alkuperäinen arkkitehtuuripiiros. Talo kuvattuna vuonna 1900.

Talon alkuperäinen arkkitehtuuripiirros vuodelta 1887, Vuorimiehenkadun puolelta nähtynä. (Arkkitehtuurimuseo)

Talon julkisivu Muukalaiskadun puolelta vuonna 1900. HKM / A. E. Rosenbröijer)********************************************************************************************************************************************************'

Vuorimiehenkatu 1:n päätyfasaadi on vaikuttava näky.

Ankerias korttelin pirut ja peikot

Tämä sivu esittelee kotiseutumatkailua kohteita Helsingissä.

Uusgotiikka eli neogotiikka (esiintyy myös muodossa gootti) on arkkitehtuuri tyylisuunta, joka kukoisti 1800-luvulla ja pidetään yhtenä 1800-luvun kertaustyyleistä. Gotiikan juuret ovat myöhäiskeskiaikaisessa linna- ja kirkkoarkkitehtuurissa.

Helsingissä goottityyliä löytyy vähän. Tunnetuimmat ovat Johanneksen kirkko ja Ritarihuone. Tyylille ovat ominaista suippokärkiset tornit ja ns. ruusuikkunat, ehkä tunnusomaisinta tyylille ovat kuitenkin koristelun piru- ja taruolennot. Ullanlinnan kulmilla, hieman piilossa, Vuorimiehenkadulla on yksi vähemmän tunnnetu goottityylinen asuinkerrostalo Helsingissä.

Talo on merkitty arkkitehtitoimisto Heikel-Lindqvistin nimiin ja se on valmistunut vuonna 1897 (vuosiluku julkisivussa). Julkisivut on suunnitellut Selim Lindqvist. Hän oli ollut samoihin aikoihin suunnittelemassa Berlinin katollisita varuskuntakirkkoa. Tältä matkalta Lindqvist omaksui myös gootityylin vaikutuksia ja se näkyy Vuorimiehenkadun julkisivuissa.

Talon perusilmettä hallitsee sen päädyssä olevat piru- ja taruolennot sekä horisontaalinen jako sokkeliosan ja varsinaisten kerrosten välillä. Sen jakaa vielä selkeä vaakalista, joka tuo rakenukseen levollista arvokkuuta.

Vuorimiehenkatu 1:n rakenutti kapteeni Werner Schatelowitz, myöhemmin hän myi kiinteistön ”talonomistaja” K. Sundströmille, hän puolestaan teki talosta kaupat Suomen valtion kanssa vuonna 1901. Taloon muutti kenraalikuvernöörin toimisto, aikaan jolloin kuvernöörinä oli itse Bobrikov. Myös Kyösti Kallio pääministerinä toimiessaan on asunnut talossa 1920-luvulla. Talo oli pitkään valtion omistuksessa, nykyään jokaista yksityiskohtaa myöten suojeltu talo on ”normaali” asuinkerrostalo. Vuorimiehenkatu 1 sijaitsee Ankerias korttelissa, joka konkonaisuutena on hätkähdyttävän komea. Kotiseutumatkailijan on syytä vierailla myös korttelin Tähtitorinmäenkadun puolella, josta löytyy vielä arkkitehti C.R. Rosenbergin suunnitelma uusrensanssi palatsi.

Peikot kannattelevat julkisivun koristepylväitä ja ovat miettiväisen näköisiä.

”Ruusukuvio” on tuttua kuvastoa uusgotiikka tyylissä.

Notre Damesta karanneet pirut vartioivat taloa ja kannattelevat samalla myös parvekkeita.

Aidan tolppista tuttu ruusu toistuu myös julkisivukoristelussa.

”Ankerias-kortteli on kokonaisuudessa näkemisen arvoinen. Edessä Tähtitorinkatu 4, joka on valmistunut 1895 (arkkitehti C.R. Rosenberg), sen takana Vuorimihenkatu 1 (Tähtitorninkatu 2).